Romahtaako markkinatalousjärjestelmä ?

Taloussanomien mainio artikkelisarja Yhdysvaltojen ja Euroopan finanssikriisistä ja velkavetoisen järjestelmän vararikosta on mielenkiintoista luettavaa. Sisällöistä syntyviä johtopäätöksiä voisi tiivistää muutamaan keskeisväittämään; velan varaan rakennettu talouskasvu on mahdoton ja velan takaisinmaksu lamaannuttaa talouskasvun, virtuaalivarallisuus on finanssijärjestelmän synnyttämä tuhon automaatti, yksityisen pääoman riskejä sosialisoidaan valtioiden kannettavaksi ja globaalit talousverkostot synnyttävät jatkuvasti kasvavaa anarkiaa.
Onko siis markkinatalousjärjestelmän nykyinen vapaus muuttumassa itsetuhoksi ? Ja mitä se markkinoiden vapaus oikeastaan on ? Itsetuhon piirteet näyttävät todella vahvistuneen aivan viimeisten kuukausien aikana. Vielä muutamia kuukausia sitten muutamat kiihkeimmät vapaisiin markkinoihin uskovat syyttivät tunteen palolla kapitalismia kritisoivia tarkoitushakuisesta mustamaalauksesta ja täysin mahdottomista ennusteista. Niin, kun usko on syvällä, se muuttuu toiveajatteluksi ja epä-älylliseksi ikävien asioiden kieltämiseksi. Niin on käymässä näille markkinaliberalisteillekin. Ja se ymmärrettävää, koska nykyinen kriisi on järjestelmän rakenteissa ja toimintamalleissa. SE ON SIIS JÄRJESTELMÄKRIISI.
Sosialistisen talousjärjestelmän järjestelmäkriisi johti aikaan mittavaan romahdukseen. Myös silloin kiihkeimmät järjestelmään ja mallin uskovat pyrkivät torjumaan nimenomaan järjestelmän rakenteisiin kohdistuvan kritiikin. Historia näyttää toistavan samaa näytelmää. Nyt puolustuskannalla ovat markkinatalouteen uskovat politiikot, talousvaikuttajat ja kansalaiset, joiden maailmankuvassa kapitalismi on annettuna mallina. Sosialismin romahtaminen synnytti muutamina kiihkeimpinä euforiavuosina väittämiä lopullisesta mallista- kapitalismista. Kiinnostaa sinänsä ettei tämän julistuksen autoritaarisista piirteistä juurikaan keskusteltu. Yhden uskon ja yhden opin järjestelmissähän ei ole kuin yksi totuus, historian loppu ja oikeassa oleminen. Juuri näin näyttää käyneen tässä markkinaliberalistien viimeistelemässä porvarillisessa projektissa – maailman kehityksen lopullinen totuus on löydetty kapitalismista ja markkinoista, joiden oikeassa oleminen on lähes ehdotonta.
Varsinkin markkinoihin uskominen näyttää saavuttaneen uskomisen korkeimman potenssin, niin ehdotonta tämä usko ja julistus markkinoiden autuaaksi tekeviin ominaisuuksiin on. Oikeastaan maallinen markkinoiden uskonto oln korvannut perinteisen uskonnon. Jumalatkin on veistetty uuteen muottiin ja istutettu pankkisalien pylväskäytäville. Materialistisen rihkamakulttuurin ja markkinaliberalismin syvimmät arvot ahneus, sosiaalisen vastuun kieltäminen ja häikäilemätön riskien siirtäminen valtioiden ja yhteisöjen kannettavaksi ovat muuttaneet demokratian barbaarien taistelutantereeksi. Uusi valtarakenne on ottanut paikkansa, finanssifeodaalit. On astuttu syvälle rakenteisiin ulottuvaan demokratian kieltämiseen.
Markkinoiden anarkia ja mielivalta, kaaoksen psykologia ja ennen kaikkea talouskorporaatioiden verkottuneesti keskittyvä valta ovat totalitaarisia. LÄNSIMAINEN DEMOKRATIA JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUDET OVAT JOUTUNEET UHATUKSA MARKKINALIBERALISTIEN SUURESSA PROJEKTISSA. Kapitalismin substanssi alkaa jo muistuttaa sosialismin pakkovaltaa. Kaiken taustalla on kapitalistinen ideologia, siis uskonoppi, jolla perustellaan jopa ilmeisimmät järjettömyydet ja itsetuhon piirteet.


Markkinatalousjärjestelmän kestävyysvajeen ja velan varaan rakennetun mallin finanssikritiikki on ollut analyysien päällimmäisenä juuri tässä kriisissä. Vähemmälle on jäänyt se, että suurin ja tuhoavin kestävyysvaje on ympäristön tuhoaminen talouskasvun ja jatkuvan kasvun nimissä. Talouskasvu on rakentunut myös sen kuplan varaan, että ympäristövelkaa on siirretty tuleville sukupolville. Jatkuva kasvuhan on kapitalismin pyhimpiä uskomuksia ja strategian prinsiippi. Sen toteutumisen varassa kapitalistinen malli joko seisoo tai kaatuu.
Markkinatalousmallin on pakko muuttua. Se näyttäisi tulleen tienristeykseen; joko tiivistetään markkinoiden valtaa ja keskittymistä entisestäänkin ja lähestytään markkinatotalitarismia, loppuun saakka toteutettua demokratian kieltämistä, tai sopeutetaan järjestelmä ekologisesti ja taloudellisesti kestävälle pohjalle. Ongelmana kapitalismiin uskovien kannalta on se, että kestävä talous on todennäköisesti ympäristösäädeltyä ja suhteellisen niukkuuden taloutta. Se ei ole kapitalismia siinä mielessä kuin me olemme sen ymmärtäneet.
Historian suurissa murroksissa muutosvastarinta tiivistyy, koska kysymyksessä on usein vanhentuvien rakenteiden puolustavien ideologian uskottavuus ja syvimmät uskonmaailmat. Vanhentuvia itsetuhoisia rakenteita puolustavat oikeistolaiset konservatiivit ovat muuttuneet historian jarrumiehiksi, joiden voimavarat menevät menneisyyden puolustamiseen. Tulevaisuus vaatii toisenlaista ymmärrystä ja vähemmän sokeaa uskoa markkinoihin.

http://kapitalismista.nettisivu.org/