KESKUSTELUA YMPÄRISTÖASIOISTA JA YMPÄRISTÖN SUOJELUSTA. Viittaus kotisivuilleni, jossa on myös kasvava määrä runoja sekä VALOKUVIA LUONNOSTA ja MAISEMISTA. Kotisivut http://www.rajarailona.com/
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Ympäristön suojeleminen on myös luonnonsuojelua
Monet kiihkomieliset teknokraatit ja bisnesuskovaiset ovat ymmärtäneet luonnonsuojelun höyrypäisten kiihkoilijoiden ja elämäntapaintiaanien vastalauseeksi kulutusyhteiskunnalle ja vakiintuneille arvoille. Vakiintuneista arvoista keskeisin on ollut kuluttamisen oikeus ja ostamisen velvollisuus.Ovat osittain oikeassa. Mutta strategia on muuttumassa.
Kuluttamisen elämäntavan ja ostamisen arvojen vastustamisesta on siirrytty hiljalleen tekemään tekoja systeemin muuttamiseksi. Järjestelmiä muuttava aktivismi on kehittymässä. Etsitään uutta tietä ja uutta mallia. Ja uusien teiden aukaisijoina ovat jo monesti tutkijat ja järjestelmässä sisällä olevat asiantuntijat. Vanhentuneet ja konservatiiiviset kuluttamisen ideologiat ovat saamassa vakavasti otettavan muutosvoiman. Järjestelmää pyritään muuttamaan sisältä käsin.
Viimeaikainen markkinaliberalistisen uskomusjärjestelmän kriisi on paljastanut osuvasti heikkouden, jonka varassa kapitalistinen tuotanto ja yhteiskunnat nykyään ovat - jopa epävakaammalla pohjalla kuin sata vuotta sitten.
Syynä on teknistyneen yhteiskunnan äärimmäinen arkuus häiriöille ja jatkuva tuotannon kasvattamisen pakko, jotta työllisyys säilyisi. Rotaationa on jatkuvan talouskasvun pakko, jotta yhteiskuntarauha säilyisi.
Kapitalistinen tuotantojärjestelmä ja perustan muodostava ideologia ovat savijaloilla seisovia jättiläisiä. Ekologiset reunaehdot ja maapallon rajallisuus ovat jo alkaneet sulattaa tämän jättiläisen jalkoja. Sen aika historian muuttavana voimana on ohi. Se on ontto kuori, joka jatkaa mekaanista rotaatiota, kun ei ole vielä muutakaan suurta tulevaisuus-strategiaa sitä korvaamaan. Korvaavan tulevaisuuden mallintaminen on jo käynnissä. Tulevaisuuden mallien ja todellisuuden peruspalikat ovat ekologia, luonto, ympäristö ja säädelty niukkuus.
Täytyy toivoa ettei tule romahdusta, vaan vähittäinen hallittu muutos "kolmannen tien" yhteiskunnaksi. Hallitun muutoksen sijaan voi tulla myös osin hallitsematon rapautuminen katastrofien ja kriisien kautta. Joudumme joka tapauksessa sopeutumaan niukkuuteen ja säätelyn lisäämiseen. Ja sehän ei enää ole perinteistä kapitalismia. Se on jotain muuta...
Uusia tuotannon mahdollisuuksia löytynee jatkossa ympäristösektorilta. Nämä klusterit voinevat korvata osittain tuotantoelämästä vähitellen vapautuvan työvoiman(tietotekniikka,tehokkuus, tuottavuus ja logistiikka). Tarvitaan tuotantopanostuksia ympäristön parantamiseen ja kestävän kehityksen mukaisen teknologian kehittämiseen. Olennaista tässä uudessä tuotannossa on panostaminen ympäristönsuojeluun ja tuotantoinvestoinnit vaurioituneen ympäristön korjaamisen.Ne tullevat vaatimaan kasvavan osan kansallisesta ja kansainvälisestä varallisuudesta.
Luonnonsuojelu on paljolti alkuperäisen luonnon ylläpitämistä ja eläinpopulaatioiden varjelua ihmiskulttuurin vaikutuksilta. Se yhdentyy ympäristönsuojelun kanssa. Joudumme kehittämään, parantamaan ja korjaamaan rakennettua ja muokattua ympäristöä. On tarve kehittää ympäristöälykästä yhteiskuntaa ja muuttaa perusarvoja ekologisten välttämättömyyksien suuntaan.
On pakko suojella ihmisiä ja ihmiskulttuureja niiden omilta itsetuhoisilta piirteiltä. On siis pakko rajoittaa tuotantoa ja kulutusta "väärien" tuotteiden osalta. Ihmiset on saatava hyväksymään aineellisesti niukempi yhteiskunta. Yksinkertaisesti vain siksi, että maapallolle ei mahdu enempää kuluttamista ja tuotantoa. Kaiken lisäksi maapallon ekologinen tasapaino ja kestävä kehitys vaativat siedettävien elinolosuhteiden takaamista myös maailman köyhille - muuten ei tasapainotus onnistu.
Joudumme siis jakamaan niukoista resursseista enemmän muille. Siitä muodostuvat globaalit niukkuuden markkinat.
On järkiperäistä alkaa totutella vähitellen niukkuuden filosofiaan, uusiin arvoihin ja uuteen elämäntapaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnonsuojelu
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=254&lan=fi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Hei,
tervetuloa seminaariin ja jakaa saa myös vapaasti eteenpäin!
Vastaa myös otakantaa.fi –sivustolla oleviin hankkeemme (Tampereen yliopisto ja ympäristöministeriö) kysymyksiin
ympäristöperusoikeuden toteutumisesta. Kysymme Voiko ympäristöä
koskeviin päätöksiin vaikuttaa?
https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Voiko_ymparistoa_koskeviin_paatoksiin_vaikuttaa
Millaisia kokemuksia teillä on lähiympäristöönne vaikuttamismahdollisuuksista, mitkä ovat kipukohdat ja onnistumiset?
Ympäristöperusoikeusseminaari Tampereella 28.8.2014
Ympäristöministeriö ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun
julkisoikeuden tutkimusryhmä järjestävät kansainvälisen seminaarin
torstaina 28.8.2014 klo 10-16, Linna K103.
Searching for Environmental Rights – Ympäristöperusoikeutta etsimässä
–seminaarissa pohditaan ympäristöperusoikeutta niin kansainvälisestä
kuin kansallisesta näkökulmasta.
Seminaari on osa ympäristöministeriön ja Tampereen yliopiston
yhteisrahoitteista hanketta ”Ympäristöperusoikeuden toteutuminen”.
Tutkijaryhmään kuuluvat julkisoikeuden professori Jukka Viljanen(projektin vastuullinen johtaja), tutkijat Heta Heiskanen ja Siina
Raskulla sekä tutkimusprofessori Timo Koivurova Lapin yliopiston
Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutista.
Ilmoittautuminen seminaariin 22.8.2014 mennessä e-lomakkeella
https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/12423/lomake.htm
Programme of the seminar/
Seminaarin ohjelma
10.15 Opening of the seminar
Professor Jukka Viljanen, University of Tampere
I Morning session: International inspiration to environmental rights
Chair: Professor Jukka Viljanen
10.20 The European Court of Human Rights and Environment
Dr Ole W. Pedersen, University of Newcastle,
Commentator: Professor Jukka Viljanen, University of Tampere
11.00 Extended Producer Responsibility and the allocation of
environmental rights and responsibilities in a society
Professor Harri Kalimo, Vrije Universiteit Brussel
Commentator: Researcher Siina Raskulla, University of Tampere
11.30 Climate Change and Human Rights
Research Professor, Director Timo Koivurova, Northern Institute for
Environmental and Minority Law, Arctic Centre, University of Lapland
Commentator: PhD Candidate Heta Heiskanen, University of Tampere
12.15 Lunch/lounas (omakustanteinen/at own expense)
II Iltapäiväistunto: Ympäristöperusoikeus kansallisessa oikeudessa
Puheenjohtaja: Yliopistonlehtori Pauli Rautiainen
13.00 Ympäristöperusoikeus tuomioistuimen näkökulmasta
Ylituomari Veijo Tarukannel, Itä-Suomen hallinto-oikeus
13.15 Ympäristöperusoikeus eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin, Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
13.30 Ympäristöperusoikeus ja vastuullinen kansalainen
Professori, johtaja Elina Pirjatanniemi, Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutti
13.45 Ympäristöperusoikeus ja osallistuminen
Professori Anne Kumpula, Turun yliopisto
Keskustelu
14.15-14.45 Kahvitauko
14.45 Paneelikeskustelu: Miten ympäristöperusoikeus toteutuu
kansalaisen näkökulmasta?
puheenjohtajana tohtoriopiskelija Heta Heiskanen
Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn, ympäristöministeriö
Professori Yrjö Haila, Tampereen yliopisto
Toiminnanjohtaja Leo Stranius, Luontoliitto
Dosentti Tapani Turkka, Tampereen yliopisto
Keskustelua
15.50 Loppusanat ja kiitokset
Professori Jukka Viljanen, Tampereen yliopisto
Seminaarin yhteydessä julkistetaan tutkijaryhmän koululaisille
tarkoitetun ”Minun tärkeä ympäristöni” –valokuvakilpailun
voittajakuvat. Ks. lisätietoja kilpailusta
http://tarkeaymparistoni.blogspot.fi/
Lähetä kommentti