Noususuhdanne alkanee hitaasti. Tyytyväisiä ovat ne, joita taantuma ei ole koskettanut, ja ne jotka ovat onnistuneet sinnitelemään työttömyydessä ja rakennemuutoksessa. Todelliset uhrit ovat hiljaa. Uhriksi ei kannata itseään tarkoituksellisesti tehdä, ainakaan tulevaisuudessa.
Jos järjestelmä syrjäyttää osan ihmisistä ulkopuolelle taloudellisesti, sosiaalisesti tai arvomaailmaltaan, on tietenkin otettava oma elämä haltuun.
Alistunut ihminen on jo hävinnyt. Ja hävinneitä on paljon.
Valitettavan syrjäytyneet ovat usein passiivisia, toivottomia ja ovat luovuttaneet elämästään päättämisen muille.Vallan kannalta passiivisuus on toivottavaa, koska tämä elämänsä hallinnan menettänyt hiljaisten joukko ei ole uhka vallan rakenteille. Heistä ei ole muutosvoimaksi. Eivät he edes uskaltaisi ajatella kapinaa tai protesteja. Muutosvoimat pesivät jossain muualla.
Kapitalismin rakenteelliset ongelmat ovat alkaneet paljastua melko vastaansanomattomasti. Koska maapallo on rajallinen, ei kuluttaminen, tavaroiden tuottaminen ja ympäristön hyödyntäminen voine jatkua yli tietyn rajan. Seurauksena ovat ekonomiset, ekologiset ja sosiaaliset ongelmat. Jatkuvan kasvun ideologiallaan kapitalismin on jo tuominnut itsensä. Niukkuuden huominen on jotain muuta kuin kapitalismia.
Niukkuuteen ei mukauduta vapaaehtoisesti, ei varsinkaan siksi, koska supistunut kulutus johtanee laajamittaiseen työttömyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin. Niukkuutta joko jaetaan tasaisemmin tai annetaan yhteiskuntien ajautua sosiaaliseen kaaokseen ja sisäiseen väkivaltaan. Niukkuuden jaon yhteiskunta ei ole kommunistinen, ei sosialistinen ja kaikista vähiten kapitalistinen. Se on jonkinlainen eko-sosiaalinen yhteisvastuun yhteiskunta - tie jota parhaillaan teoretisoidaan ja tutkitaan.
Historia hyvästelee jo kapitalismin ja Milton Friedmanin uskonvaraiset teoriat markkinoiden autuudesta.
Kapitalismin historiallinen epäonnistuminen on vuosisatojen näyttävimpiä mahdollisuuksia arvioida arvot ja elämän päämäärät uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti